Karhujenkatselu elämys 1-2.7.2009
Katsottu 386 kertaa
Kävin keväällä tutustumassa Ruhtinansalmen kylämatkailupalveluihin. Arolan Matkailutilan isäntä tutustutti tällä vierailulla minut eläintenkatseluun, sen filosofiaan ja toimintatapaan. Harmikseni aikataulu ei silloin antanut periksi niin, että olisin voinut viettää karhujen katseluyön silloin. Tästä jäi kuitenkin kipinä ja usealle ihmiselle mainitsin, että haluan päästä kokemaan karhujenkatseluyön.
Ennen kylävisiittiäni Korpikyliin, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Vesa Rantanen kysyi, että haluanko katselemaan karhuja. En miettinyt sekuntiakaan vastaustani.
Tähän kansioon olen koonnut ja kokoan omia kokemuksiani tästä elämyksestä. Karhujen katseluseuranani oli Sabriinan lisäksi kaksi ranskalaista kylämatkailijaa. He olivat pyörämatkalla Suomessa ja olivat käyneet myös Vuonislahdella.
Kiitos vielä Korpikylien väelle! Erityisesti Vesalle, joka tämän taisi järjestää ja Sabriinalle joka toimi oppaanani ja mä vieläkin ihmettelen miten Tyyne loihti niin loistavan ruokailun super lyhyellä varoitusajalla?
Tämän kansion julkinen osoite on:
http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2cqm4+lomalaidun-karhujenkatselu-elamys-1-272009.html
-
Lomalaidun: Valeri (3.7.2009)
Kaapo Kuusiniitty: Ei näitä kyllä juuri luonnossa vastaan tule,hienoa päästä katsomaan niitä oikeassa ympäristössään. (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Karhumatka 1-2.7.2009 Kuhmo Valitettavasti minulla ei ole kuvaa lähdöstä (taisin olla aika täpinöissäni). Karhun katselupaikalle kuitenkin kävelimme Erituvilta noin 1 km. Tästä luukusta on suurin osa kuvista otettu. (3.7.2009)
-
Tiesithän, että sinäkin voit jakaa kuvasi Kuvaboxissa ilmaiseksi? Kuvaboxi on kaikille ilmainen - kokeile heti!
-
Lomalaidun: Matkaseurakseni sain ranskalaiset kylämatkailijat Valerien ja Katien. He olivat tulleet edellispäivänä pyörillä ja majoittuivat Lentiiran lomakylässä ja päättivät lähteä katselemaan karhuja. Keskustelin heidän kokemuksistaan Suomessa. Erityisesti he ihastelivat suomalaisia maisemia,
vihreyttä ja hiljaisuutta. Heillekin tämä oli ensimmäinen eläintenkatselukokemus ja ilmeistäkin voi päätellä, kuinka tyytyväisiä he olivat tähän kokemukseensa. He kehuivat vuolaasti myös Vuonislahtea ja Paaterin aluetta. Kirkko oli tehnyt heihin suuren vaikutuksen. (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Tältä näytti karhunkatselukoppimme sisältä. Koppiin mahtui yhteensä kahdeksan, mutta meitä oli neljä. Kopissa piti olla ehdoton hiljaisuus (kuiskia sai), kameran salamaan ei saanut käyttää eikä muuten kännykän kameraa, koska sen ääni on liian kova. Lisäksi tupakointi oli kieletty. Ikkunoiden ja kamera-aukkojen lisäksi
karhun katselija voi myös kuunnella luonnon ääniä tehostetusti kuulokkeiden avulla. Tämä lisäsi selvästi elämyskokemusta, kun sai kuuloaistinkin käyttöön. Karhujen maiskutuksen lisäksi sai välillä kuunnella luonnon muita ääniä puhumattakaan hiljaisuuden kuuntelemisesta. (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Näihin kerrossänkyihin sai välillä mennä huilimaan. Sabrina ohjasi ja suositteli ns nukkuma-aikoja (tunsi karhujen liikkuma-ajat ja lupasi herättää, mikäli jotain mielenkiintoista ilmaantuisi, tätä kutsun
erinomaiseksi palveluksi!). (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Menimme kopeille siten, että olimme sielä noin 18:00 (poistuminen aamulla klo 7:00) ja ensimmäinen karhu tulikin jo 1/2 h sielä olomme jälkeen. Illan aikana oppaamme kertoi paljon jokaisesta karhusta. Tässä on Valeri,
noin 25 uros karhu, joka on hyvin tukevassa kunnossa. Valeri osuikin kameran linssiin useita kertoja illan/yön aikana. (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Karhu tarkkailee, ruokapaikka on tuossa alhaalla (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Nallen suloiset korvat:) (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Karhu (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Tämä veijari jäi erityisen hyvin mieleen. Hän viihdytti meitä useasti illan ja yön aikana. Nimensä, Rapid, hän on saanut siitä, että on jatkuvasti liikkeellä ja liikkuu levottomasti ja nopeasti. Rapid oli muistaakseni noin 2 v uros
karhu, eli varsin nuori vielä. (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Ja tähän kuvaan on onnellisesti päässyt kaksi karhua;) Välillä niitä näkyi ikkunasta neljäkin eri karhua kerralla! (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Mielestäni tässä etualalla on Valeri (3.7.2009)
-
Lomalaidun: Suloinen karhu (3.7.2009)
-
Nina: Upeita kuvia kaikki. (3.7.2009)
maaret: on varmasti ollut hieno elämys sinulla, voi kun joskus pääsisi katsomaan itsekin karhuja luonnossa, hieno kansio (3.7.2009)
Pipu: Varmasti hieno elämys. Itselläni oli himpun lähellä päästä
Kuusamoon vastaavalle reissulle, mutta se jäi toteutumatta. Mutta ajatus reissusta jäi mieleen ja varamasti vielä teen sen matkan (3.7.2009)
tuikku: Hienoja kuvia jokaisessa kansiossasi! Tervetuloa vastavierailulle! ;D (31.10.2009)



